Miten 5:2 -dieetti toimii

5:2 -dieetti on yleinen, mutta Suomessa vielä hieman tuntemattomampi käsite. Dieetti tunnetaan toiselta nimeltään myös osapaastodieettinä tai yksinkertaisesti paastodieettinä, joka selventää sen ajatusta. Metodi on brittiläisen lääkäri ja dokumenttitoimittaja Michael Mosleyn kehittämä. Dieetin mukaan viikko koostuu viidestä päivästä, jolloin saa syödä normaalisti, sekä kahdesta päivästä, jolloin syödään niukasti. Näinä kahtena paastopäivänä naiset saavat syödä 500 kilokalorin ja miehet 600 kilokalorin verran. Tämä määrä vastaa noin neljäsosaa normaalista päivittäisestä kalorimäärästä. Paastopäivien kalorimäärän saa täyttää itse valitsemallaan ruoalla, joten dieetti ei perustu tiettyjen ruokien syömiselle. Kalorit saa myös syödä joko yhdellä kertaa tai jakaa useammalle kerralle. Ainoana sääntönä on, ettei paastopäiviä saa pitää peräkkäisinä päivinä.

5-2diet

Mosleyn kehittämästä dieetistä on sanottu, että se johtaa kompensoivaan käytökseen niin biologisesti kuin psyykkisestikin. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmisen ajatellaan syövän viitenä päivänä viikossa kahden paastopäivän edestä. Ihminen siis pyrkii kompensoimaan kahden päivän ruokahävikin ylensyömisellä. Näin sen ei kuitenkaan tarvitse mennä, eikä paastopäivien aikana tarvitse nähdä nälkää. Itse dieetin kehittäjä söi paastopäivän aikana aamiaisella kaksi kananmunaa ja kinkkusiivun. Sen lisäksi hän grillasi illalla joko kalaa tai lihaa ja söi runsaasti kasviksia.

Miten elimistö reagoi dieettiin

5-2Mikäli joinakin päivinä ruokaa on saatavilla vähemmän, elimistö reagoi siihen menemällä niin sanottuun shokki -tilaan, jolloin se valmistautuu säilömään kaiken saamansa ruoan. Tämä puolestaan johtaa helpompaan lihomiseen. Onkin siis ehdottoman tärkeää, että elimistö saa ruokaa tasaisesti, eikä viiden normaalin päivän aikanakaan sorruttaisi liikaan kaloreiden keräämiseen. 5:2 -dieetin hyvänä ominaisuutena pidetään kuitenkin sitä, että elimistön perusaineenvaihdunta ei ehdi muuttumaan radikaalisti, koska dieettipäiviä on ainoastaan kaksi viikkoa kohden. Liikkuminen ja aktiivisena pysyminen auttavat elimistöä säilyttämään normaalin aineenvaihdunnan vähäkaloristen päivien aikana, joten liikuntaa ei kannata aliarvioida tässäkään asiassa.

Kenelle 5:2 -dieetti sopii

5:2 -dieetti sopii parhaiten sellaisille henkilöille, jotka eivät sorru ahmimaan normaalissakaan arjessa. Heillä on pienin riski ottaa kaikki irti paastottomista päivistä. Dieetti on toki muillekin kokeilemisen arvoinen, sillä siinä saa syödä mieleisiään ruokia, mikä helpottaa monen kiireistä elämää. Jos haluat syödä yhden kunnon aterian paastopäivän aikana, se sopii. Jos taas haluat syödä vähän, mutta useamman kerran, ei sillekään ole mitään estettä. Dieetillä ollessaan ei kuitenkaan kannata sortua ylilyönteihin. Paastottomina päivinä tuleekin muistaa pitää huolta syömisistään.
Dieetillä olijoita kehotetaan paastopäivinä syömään erityisesti proteiini- ja kuitupitoista ruokaa sekä pyrkimään välttämään hiilihydraattipitoisia ruoka-aineita. Myös vettä tulee juoda runsaasti, sillä se poistaa kuona-aineita kehosta tehokkaimmin.
Dieetin tarkoituksena voikin hyvin olla kannustaa ihmisillä syömään terveellisesti ja pitämään myös muutamia vapaita päiviä, jolloin voi pitää vaikka herkuttelupäivän.

Kokeile 5:2 dieettiä, jos:
• sinulla ei ole taipumusta ahmimiseen.
• et halua rajoittaa syömiäsi ruokia, ainoastaan niiden määrää.
• syöt pieniä annoksia pitkin päivää.
• haluat laihtua helposti ja nopeasti.

Vaikka 5:2 -dieetti ei vielä toistaiseksi ole noussut suosituimpien dieettien joukkoon Suomessa, on se silti kasvattamassa kannattajakuntaansa hyvin nopealla tahdilla. Muualla maailmassa se on jo noussut uudeksi hitiksi ja saanut todella ylistäviä arvioita. Kokeilijat ovat huomanneet laihtuvansa helpommin, eikä dieetti ole aiheuttanut mitään negatiivisia reaktioita. Ilta-Sanomat ja ja MeNaiset ovat testanneet dieettiä positiivisin tuloksin myös insuliinin erityksen kannalta. ”Elimistö lepää ja rasvaa palaa”, kuten kaksi dieettiä kokeillutta naista totesi MeNaisissa.

5:2 lienee siis todella kokeilemisen arvoinen! Laihduttajien sanojen mukaan pari ensimmäistä paastopäivää ovat vaikeita ja pinna oli kireällä mutta olo helpottui – ja ennen kaikkea keveni – nopeasti.